Korjausrakentamista Tampereella ja Pirkanmaalla jo 40 vuoden ajan.
Meillä on käytössämme sisäinen laatujärjestelmä ja meille on myönnetty RALA-sertifikaatti ja AAA-luottoluokitus.
Tarjoamme rakennusurakointipalveluna korjausrakentamista asiakkainamme pääasiassa valtio, kunnat, julkiset yritykset ja teollisuuskiinteistöt.
As Oy Kauppakatu 14 oli yli 100 vuotias asunto-osakeyhtiö. Toteutimme siellä täydellisen LVIS -saneerauksen niin asuinhuoneistoihin kuin liiketiloihinkin.
Haasteena yli 100 vuotiaan rakennuksen LVIS-saneerauksessa oli mm. vanhojen putkien paikantaminen – mitään piirustuksia kun ei tietenkään ollut jäljellä. Putket saatiin paikannettua useiden erilaisten menetelmien yhdistelmällä, mm. kameroiden avulla.
Rakensimme Tampereen yliopistollisen sairaalaan gastroenterologisen osaston kahdeksanteen kerrokseen.
Koko osaston saneeraus alkoi täydellä purku-urakalla, sillä haluttiin varmistaa, ettei 60-luvun mahdollisista rakennusjätteistä aiheutunut bakteereille otollisia olosuhteita. Myös betonilattia timanttisahattiin purkutoimena ja valettiin uudelleen. Haasteena oli varmistua, ettei alakerrassa toiminnassa olevan
potilasosaston vuodepotilaita häiritty saneeraustöillä.
Vanhan koulurakennuksen suuret kattoikkunat uudistettiin. Kattoikkunat ovat tavallista ikkunalasia tukevampaa materiaalia ja todella raskaita ja arvokkaita elementtejä. Valtavien lasielementtien katolle saamiseksi tarvittiin erikoiskalustoa; nosturit, telineet, imukupit jne. Koulu oli koko työn ajan toiminnassa ja rakensimme sääsuojat kulkuväylille ja sisäänkäynnin suojaksi.
1981 perustettu Karhen Rakennus Oy on JULKISTEN KOHTEIDEN RAKENTAJA Tampereella ja Pirkanmaalla
Timo Saarinen hall.pj.
RI Ville Valtanen toimitusjohtaja
laskenta / tarjouspyynnöt
ville.valtanen(at)karhenrakennus.fi040 749 2219